Seurakunta
Mihin uskomme
Uskomme koko Raamatun sanan, Pyhän Hengen valaisemana evankeliumiin Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemisen kautta avattuun tiehen, joka johtaa ajalliseen ja ikuiseen (iankaikkiseen) pelastukseen kaikille uskoville ja siten seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä samanlaisen kasteen kautta uskon kilvoituksessa kiitollisina kirkastamaan ja kantamaan hyvää hedelmää Isän Pojan ja Pyhän Hengen iloksi ja kunniaksi.
Seurakunta
Uskovien yhteys on kuin katettu pöytä hengellisellä ruualla unohtamatta ajallisiakaan tarpeita, joka seisoo neljällä tukevalla jalalla Apostolien tekojen toisen luvun 42:n jakeen julistuksen mukaan.
1. Apostolien opetus 2. Keskinäinen yhteys 3. Leivän murtaminen 4. Rukous
Historiamme
Olemme Helluntaiseurakunta, joka perustettiin 1.12. 1990. Perustamisjuhlassa juhlapuhujana toimi Toivo Viitala.
Tehtävämme
- Levittää, eli viedä ilosanomaa pelastuksesta kaikille ihmisille.
- Opettaa pitämään kaikki mitä Jeesus käski.
- Hoitaa sanalla ja työllä unohtamatta heikkoja, sairaita, puutteen alaisia ja vainottuja.
- Ylipäänsä seurakunnan tehtävään sisältyy kaikki se mikä sisältyy Jeesuksen käskyyn omilleen: Joh 13:34 ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin Minä olen teitä rakastanut – että tekin niin toisianne rakastaisitte.”
Mukaan seurakunnan yhteyteen
Jeesus rakastaa sinua sellaisenaan kuin olet. Jos kaipaat uskovien yhteyttä ota rohkeasti yhteyttä. Meidät löytää yhteystiedoista.